Pullapitko


Jokavuotinen pääsiäisperinteemme on leipoa iso pullapitko, joka syödään pashan kanssa. Pitko on laktoositon ja kananmunaton mutta herkullinen, varsinkin kun aamulla leivotun pullasiivun päälle levittää paksun kerroksen kotitekoista pashaa.

Ainekset:
  • Pullataikina
  • Keltaista, vihreää ja punaista/oranssia sokerimassaa, esim. Dr. Oetker
  • Suklaarakeita
Valmistus:
Pullapitko
  • Valmista pullataikina ohjeen mukaan ja kohota.
  • Tee pitko letittämällä neljällä maikkarin esimerkin mukaan.
  • Kohota ja painele hammastikkuja kohtiin, joissa ratkeamisvaara eli pitkon sivunostot. Jätä tikut paiston ajaksi.
  • Paista 200-asteessa noin 30 minuuttia (vähempikin voi riittää), kunnes pohja on ruskea.
Tiput
  • Pyörittele keltaisesta sokerimassata palloja, kahta eri kokoa.
  • Paina pallot päällekäin niin, että tipuille muodostuu vartalo ja pää.
  • Tee kasvoihin pienet nokat punaisesta massasta ja paina suklaarakeet silmiksi.
  • Muotoile punaisesta massasta vielä jalat, esim. pienet kolmiot ja aseta tipujen alle.
  • Ruohon voi tehdä vihreästä massasta kierittämällä pientä määrää sormien välissä pieniksi tangoiksi.
  • Asettele lopuksi tiput kypsän ja jäähtyneen pullan päälle.
Muuta:

Pullan voi toki voidella ennen paistamista mutta itse olen halunnut kokonaan kananmunattoman. Voitelemalla pinnasta tulee kauniin kiiltävä paiston jälkeen.

Omenapuusti

Ainekset:
  • 2,5 dl mantelimaitoa (kädenlämpöistä)
  • 25 g hiivaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl kardemummaa
  • 100 g voita tai margariinia
  • n. 6-7 dl vehnäjauhoja
  • 1 kananmuna voiteluun
  • omenamarmeladia (n. 2-3 dl)
  • kanelia
  • mantelilastuja
Valmistus:
  • Sekoita hiiva lämpimään mantelimaitoon.
  • Lisää suola, sokeri ja kardemumma.
  • Sekoita joukkoon osa jauhoista (n. puolet) ja pehmeä rasva.
  • Vaivaa loput jauhot joukkoon osissa.
  • Käytä vain sen verran jauhoja, että taikina irtoaa puhtaista käsistä.
  • Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi leivinliinalla tai kelmulla peitettynä.
  • Kohotuksen jälkeen kauli taikina levyksi ja kohota vielä hetki.
  • Levitä päälle omenamarmeladia ja kanelia.
  • Pyöritä rullaksi ja leikkaa tylppäkärkisiä kolmioita.
  • Paina ohuimman kohdan keskeltä kasaan niin, että puusti saa muotonsa.
  • Voitele ja ripottele päälle mantelilastuja.
  • Paista 225 -asteessa n. 10 min.

 

 

 

Muuta:

Taikina on muunnos paras pulla reseptistä ja voi siis tehdä myös veteen/maitoon.

Sitruunainen boston

Ainekset:
  • Pullataikina
  • 2 prk sitruunarahkaa (Valio maustettu rahka)
  • 1:den sitruunan raastettu kuori (luomu)
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1-2 rkl sokeria
  • (1 kananmuna jos haluaa voidella)
  • (tomusokeria, vettä ja elintarvikeväriä kuorrutukseen)

 

Valmistus:
  • Valmista pullataikina ohjeen mukaan ja kohota.
  • Sekoita keskenään rahkat, sitruunankuori ja sokerit (maun mukaan määrä).
  • Kauli taikinasta suorakaiteen muotoinen levy jauhoitetulle alustalle.
  • Levitä päälle rahkaseos.
  • Pyöritä varovasti rullaksi kuten kääretorttu. Taikinaa täytyy kädellä hieman nostella, ettei täyte pursua pyörityksessä ulos.
  • Leikkaa rulla seitsemään samankokoiseen palaan ja aseta ne pystyssä irtopohjavuokaan.
  • Anna kohota 15 minuuttia leivinliinalla peitettynä.
  • Voitele pinta halutessasi ja paista 200-asteessa n.30 min.
  • Kakun jäähdyttyä voit koristella sen esimerkiksi tomusokeri-vesi-elintarvikeväri seoksella.

 

Muuta:

Kuvan kakku on tehty vähälaktoosisena sekä kananmunattomana.

Mikäli kakun pinta alkaa tummua uunissa liian aikaisin voi päälle laittaa leivinpaperin sitä estämään.

Korvapuustipuikko

Ainekset:
  • pullataikina
  • n. 50g voita tai margariinia
  • kanelia
  • sokeria
  • jäätelötikkuja tm. puutikkuja
  • kananmuna voiteluun
Valmistus:
  • Leivo pullataikina ohjeen mukaan ja kohota.
  • Kauli taikinasta suorakaiteen muotoinen levy.
  • Levitä päälle rasva, kaneli sekä sokeri.
  • Leikkaa levystä n. 10cm x 15-20cm levyisiä suikaleita , joista pulla rullataan.
  • Aseta puutikku kapean pään mukaisesti keskelle levyä.
  • Pyöritä tikkupäästä taikina rullalle ja nosta leivinpaperin päälle pellille kohoamaan.
  • Voitele pullat, koristele raesokerilla tai pähkinärouheella. Valmiit pullat voi myös koristaa sokerikuorrutteella, strösseleillä tm.
  • Paista 225-asteisessa uunissa n. 10min. Lopputulos pitäisi olla kuten kuvassa vasemmalla tai keskellä taikinamäärästä riippuen.
  • Tikut pysyvät parhaiten kiinni pullan jäähdyttyä.
Muuta:

Idea on peräisin Suomen paras leipomo -ohjelmasta, jossa tehtiin korvapuusti uudella tavalla.

Pullan ulkomuodosta voi tehdä myös perinteisen korvapuusin oloisen, jossa kerrokset näkyy (kuvassa oikealla). Silloin taikinasuikaleen loppupään pitäisi olla kapeampi kuin alku.

Laskiaispullat

Ainekset:
  • Pullataikina
  • Vispikerma tai kuohukerma
  • Sokeria ja vaniljasokeria
  • Vadelmahillo
Valmistus:
  • Leivo ohjeen mukaan tavallisia, pyöreitä pullia.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta sokerilla sekä vaniljasokerilla.
  • Kun pullat ovat jäähtyneet leikkaa yläosat irti ja halutessasi paina niistä muotilla kuvioita.
  • Koverra halkaistun pullan keskelle matala, laakea kolo ja täytä se hillolla.
  • Pursota hillon päälle kermavaahtoa ja aseta yläosa päälle.
  • Koristele tomusokerilla, elintarvikeglitterillä tm.

 

Paras pulla


Onnistunut pulla on yksinkertaisen herkullinen mutta aliarvostettu herkku. Useisiin mielipiteisiin perustuen julistan tämän reseptin parhaaksi pullataikinaksi! Taikinaan ei tarvita maitoa eikä kananmunaa, joten se sopii useimmille.  Mikä parasta, taikinan ainekset löydät helposti ja edullisesti myös luomuna.

Ainekset (n. 10-12 kpl):
  • 2,5 dl vettä (kädenlämpöistä) 
  • 25 g hiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl sokeria (voi olla reilu, maun mukaan)
  • 100g voita tai margariinia
  • n. 6-7 dl vehnäjauhoja
  • 1 kananmuna voiteluun (voi jättää pois mutta voitelemalla paistopinta on kauniimpi)
  • (2 tl kardemummaa halutessa)
Valmistus:
  • Sekoita hiiva lämpimään veteen.
  • Lisää suola ja sokeri.
  • Sekoita joukkoon osa jauhoista (n. puolet) ja pehmeä rasva.
  • Vaivaa loput jauhot joukkoon osissa. Käytä sen verran jauhoja, että taikina ei tartu puhtaisiin käsiin mutta ei liikaa tai pullasta tulee kovaa ja kuivaa (jauhomäärä on arvio). Mieluummin vähemmän jauhoja kuin liikaa.
  • Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi leivinliinalla tai kelmulla peitettynä. Paras kohotuspaikka on sellainen, jossa ei vedä eikä ole liian viileä.
  • Pyörittele taikinasta pullia ja anna niiden kohota hetki.
  • Voitele halutessasi kananmunalla ja koristele raesokerilla. Tee voisilmäpulliin syvä kolo keskelle, johon laitat nokareen voita. Voitele ja koristele raesokerilla tai tiputa voin päälle hienoa sokeria
  • Paista 200 -asteessa n. 10 min, pullien koosta riippuen.
Muuta:

Taikina käy tavallisiin pulliin, voisilmäpulliin, korvapuusteihin, bostonkakkuun, pullapohjaisiin piirakoihin eli kaikkeen mitä pullataikinasta voi tehdä.

Kun pakastat pullat tuoreena säilyttävät ne hyvän makunsa ja koostumuksen sulatuksen jälkeenkin.