Tulinen linssikeitto

Tämä resepti on lihansyöjänkin mieleen! Meillä keitosta on on tullut vakioresepti, ja se toimii erityisen hyvin kylminä päivinä. Sillä voi tuoda mukavaa vaihtelua ruokailuun. Keitto ei ole suinkaan maultaan pliisu, sillä siinä on reipas chilin potku.

Jos et ole ennen kokeillut linssikeiton valmistamista itse, nyt on aika testata. Ja jos ”linssit” kuulostavat mielestäsi pelottavalta, huolesi on turha. Linssit ovat oikeastaan kuin pieniä ”herneitä”.

Tämä resepti on hyvin yksinkertainen, ja keitto on nopea valmistaa. Pilkkomistakin on hyvin maltillisesti. Keitto valmistuu oikeastaan aivan käden käänteessä.

Ainekset: (3-4 annosta)
  • 1 keltasipuli
  • n. 1 tuore punainen chili (tai oman maun mukaan kuivachiliä)
  • 1 tomaattimurska (n. 3,7 dl)
  • 1-2 valkosipulinkynttä (korvaa vaihtoehtoisesti valkosipuli-tomaattimurskalla)
  • 8 dl vettä
  • 1/2 prk (125 g) aurinkokuivattuja tomaatteja
  • 1 kasvisliemivalmiste
  • myllystä mustapippuria reippaasti ja suolaa vain tarvittaessa
  • ripaus kurkumaa, oreganoa ja timjamia
  • 2,5 dl linssejä (punaisia tai vihreitä)
  • 1 ruukku tuoretta persiljaa tai -basilikaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 prk creme fraiche (n. 2 rkl keittoon ja loput koristeeksi)
  • (krutonkeja päälle)
Valmistus:
  • Lisää hienoksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit pannulle ja lorauta aavistus purkin öljyä joukkoon
  • Lisää kuoritut ja hienoksi pilkotut sipulit ja chili sekoittaen joukkoon (jos käytät tuoretta chiliä, pese ja poista kanta myös – voit myös halutessasi vähentää chilin makua jättämällä chilin sisuksen eli siemenet pois keitosta)
  • Lisää hienonnetut valkosipulit ja tomaattimurska samalla hämmentäen (tai pelkkä valkosipulitomaattimurska)
  • Lisää kasvisliemikuutio
  • Lisää vesi
  • Huuhtele ja valuta linssit siivilää apuna käyttäen ja lisää ne keittoon
  • Anna kiehua kansi auki pienellä lämmöllä (n. 10 min)
  • Mausta hunajalla, kurkumalla, oreganolla ja timjamilla
  • Rouhi mustapippuria ja tarvittaessa aavistus suolaa (huom! kasvisliemikuutiossa on jo suolaa, joten ole varovainen suolan kanssa)
  • Lisää creme fraichea joukkoon
  • Pese ja saksi persiljaa/basilikan lehtiä hieman keiton joukkoon ja hämmennä
  • Kun keitto on sopivasti ”vetäytynyt” eli liika neste on haihtunut, tarjoile syviltä lautasilta creme fraiche nokareen ja persiljan/basilikan kanssa
  • Lisää halutessasi päälle juuri ennen syömistä krutongit, jotta ne pysyvät rapeina
Muuta:

Resepti on yhdistelmä Jolien, Makun ja At Mariasin.

Kana-kuskussalaatti minttukastikkeella

Kana-kuskussalaatti minttukastikkeella

Ainekset: (2-3 hlö)
Salaatti:
  • 1 pkt (n. 200 g) broilerin filesuikaleita (maustamattomia)
  • 1 pieni salottisipuli
  • 1 kanaliemikuutio
  • 1 dl vettä
  • 1 dl kuskusia (esim. GoGreen)
  • 1 isohko vihreä omena (esim. Granny Smith)
  • 1 pss/ruukku jäävuorisalaattia (tai friséesalaattia)
  • 1/3 pkt tuoretta pinaattia
  • 1/2 miniluumutomaatteja/kirsikkatomaatteja
  • 1/2 keltainen paprika
  • n. 1 kourallinen kuorittuja manteleita
  • sitruunapippuria (tai mustapippuria ja suolaa myllystä)
  • paistoon öljyä/voita
Minttukastike:
  • 1 pkt kermaviiliä
  • 2-3 rkl hunajaa
  • 2-3 rkl sitruunamehua
  • 1/2 ruukku tuoretta minttua
  • (1/2 ruukku tuoretta korianteria)
Valmistus:
Salaatti:
  • Pese, kuivaa ja revi jäävuorisalaatti
  • Asettele salaattipohjaksi pinaatit ja jäävuorisalaatti
  • Pese ja kuutioi tomaatit ja paprika joukkoon (poista kota)
  • Mittaa kattilaan vesi ja lisää joukkoon kanaliemikuutio – kiehauta
  • Mittaa syvään kulhoon kuskus ja kaada vesi päälle – anna hautua kannen alla n. 5 min, kunnes valmista ja vesi on vetäytynyt
  • Lisää kuskus salaatin joukkoon
  • Paista broilerin filesuikaleet pannulla voissa/öljyssä, kunnes kypsiä
  • Mausta broilerit sitruunapippurilla (tai suolalla ja pippurilla)
  • Kuori ja pilko shalottisipuli hienoksi – lisää hetkeksi pannulle kanan joukkoon, kunnes kuullottuneet
  • Lisää kana-sipulipaistos salaatin joukkoon
  • Pese omena hyvin, poista kota ja pilko kuutioiksi salaatin joukkoon
  • Ruskista manteleita hieman pannulla ja koristele annokset niillä lautasella
  • Tarjoile salaatti minttukastikkeen kanssa
Minttukastike:
  • Kaada kermaviili kulhoon
  • Silppua joukkoon mintun lehdet (ja korianteri)
  • Mausta hunajalla ja sitruunamehulla
  • Sekoita kunnolla ja anna vetäytyä hetken jääkaapissa
Muuta:

Resepti on mukaelma Valion reseptistä.

Voit myös sekoittaa minttukastikkeen suoraan salaatin joukkoon, jos tarjoilet salaatin heti.

Tomaatti-ricottapiirakka

Ainekset:
Pohja:
  • 125 g maustamattomia grissini-leipätikkuja (tai esim. valkosipuli)
  • 100 g voita
Täyte:
  • 6 liivatetta
  • 2 dl kermaa
  • 500 g ricottajuustoa
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 tl mustapippuria
Päällinen:
  • 20 tai enemmän kirsikkatomaatteja
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl punaviinietikkaa
  • 0,25 tl suolaa
  • 0,25 tl mustapippuria
  • 1 rkl tuoretta basilikaa
  • 1 rkl tuoretta oreganoa
  • 2 dl rucolaa
Valmistus:
Pohja:
  • Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  • Asettele leivinpaperi/kelmu 24 cm halkaisijan irtovuokaan
  • Murskaa grissinit tehosekoittimessa (saa jäädä isompiakin paloja)
  • Sulata voi grissinien joukkoon
  • Painele seos vuoan pohjalle
  • Anna kovettua pakkasessa täytteen valmistuksen ajan
täyte:
  • Yhdistä kerma ja ricotta kulhossa
  • Sekoita tasaiseksi
  • Mausta suolalla ja pippurilla
  • Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota ne tilkkaan kiehuvaa vettä
  • Lisää liivate täytteen joukkoon hienona vanana jatkuvasti sekoittaen
  • Ota pohja pakkasesta
  • Lisää täyte ja peitä kelmulla/foliolla (voit asettaa hammastikut pystyyn, ettei osu pintaan)
  • Anna piirakan hyytyä pakkasessa n. 50 min
  • Pese ja pilko puoliksi tai neljään osaan kirsikkatomaatit
  • Sekoita tomaatit, öljy, etikka, suola, mustapippuri keskenään
  • Lisää joukkoon hienonnettu basilika ja oregano
  • Lisää rucola juuri ennen tarjoilua
  • Ota piirakka pakkasesta
  • Irroita vuoasta ja nosta tarjolle
  • Lado kirsikkatomaattisalaatti piirakan päälle
Muuta:

Resepti on Glorian Ruoka & Viini -lehdestä.

Kiitokset Suskille vinkistä ja herkuista!

Tomaattinen kana-perunapata

Tomaattinen kana-perunapata

Ainekset:
  • 2 tl oliiviöljyä
  • 250 g kanan rintafileitä
  • 6 pientä tai 3 isoa perunaa
  • 1 sipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 3 dl kanalientä
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  • 1 ruukku korianteria tai persiljaa
Valmistus:
  • Pese, kuori ja kuutioi perunat
  • Kuori ja kuutioi sipuli
  • Kuori ja purista valkosipuli
  • Kuumenna öljy syvässä wokkipannussa
  • Huuhtele veden alla, kuivaa ja pilko suikaleiksi kanafileet
  • Paista kanafileet kypsäksi öljyssä
  • Lisää pannulle perunat, sipuli ja valkosipuli
  • Anna paistua, kunnes perunat ovat pehmenneet jokseenkin
  • Lisää tomaattimurska joukkoon ja kuumenna
  • Hauduta miedolla lämmöllä n. 10 min
  • Testaa perunoiden kypsyys
  • Mausta suolalla ja pippurilla
  • Saksi korianterin lehtiä joukkoon
  • Koristele korianterilla
Muuta:

Voit myös koristella annoksen sitruunanlohkoilla.

Resepti on Hellapoliisin sivuilta.

Chorizo-papukeitto

Chorizo-papukeitto
Pavut siivilässä

Ainekset: (2-4 hlö)
  • 150-200 g chorizomakkaraa
  • loraus oliiviöljyä
  • 1 kelta- tai punasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • n. 1 tl kuivattua chilirouhetta tai 1/2 punainen chili
  • 1 tlk (2-3 dl) kidneypapuja (suolavedessä)
  • 1 pkt (250 g) kirsikkatomaatteja
  • 3-5 rkl tomaattipyrettä
  • 5 dl vettä
  • Herbamare-yrttisuolaseosta (tai 1 liha- tai kasvisliemikuutio)
  • 1-2 rkl balsamicoa
  • 1 pnt (lehti)persiljaa tai basilikaa
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  • ranskankermaa tarjoiluun
Valmistus:
  • Pese, kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi
  • Lisää loraus oliiviöljyä kattilaan ja aloita kuullottamalla sipulit
  • Pilko chorizo ja lisää kattilaan
  • Lisää sitten valkosipuli ja chili (jos käytät tuorechiliä, poista kanta ja siemenet ja pilko pieneksi)
  • Lisää kattilaan vesi ja yrttisuola (tai kuutio)
  • Lisää pestyt ja puolitetut kirsikkatomaatit joukkoon
  • Lisää balsamico
  • Anna kastikkeen porista kannen alla n. 5 min
  • Valuta pavuista suolaliemi pois ja lisää kattilaan
  • Rouhaise mustapippuria ja suolaa joukkoon
  • Murskaa pehmenneiden kirsikkatomaattien rakenne rikki
  • Anna keiton porista kannen alla n. 10 min keskilämmöllä – loppuaika ilman kantta, niin että keitto vetäytyy sopivasti kasaan
  • Tarkista maku
  • Koristele ja mausta annos tuoreella persiljalla/basilikalla ja nokareella ranskankermaa
Muuta:

Voit myös käyttää kirsikkatomaattien sijaan tomaattimurskaa, mutta mielestäni kokonaiset tomaatit antavat keittoon mukavasti rakennetta.

Resepti on yhdistelmä Kaks keittiöö ja Hyvää ruokaa ja annoskateutta -blogien resepteistä.

Yrttisuolaseos saatu kokkailuihin ilman velvoitteita.

Tonnikala-suolakurkkuruisnapit

Tonnikala-suolakurkkuruisnapit

Ainekset:
  • 1 iso prk tonnikalaa (öljyssä)
  • maun mukaan pieniä suolakurkkuja
  • 1 prk kermaviiliä
  • suolaa ja pippuria myllystä
  • tipoittain (maun mukaan) srirachaa (esim. Texas Pete)
  • 1 pss ruisnachoja
  • (koristeluun tuoretta tilliä)
Valmistus:
  • Valuta öljy tonnikaloista
  • Sekoita kulhossa kermaviili ja tonnikala
  • Lisää joukkoon pieneksi pilkotut suolakurkut
  • Mausta
  • Annostele tonnikalaseos ruisnapeille
  • Koristele halutessasi tillillä
Muuta:

Sriracha on saatu kokkailuihin ilman velvoitteita.

Voit myös tehdä seoksesta täyteläisemmän lisäämällä joukkoon tuorejuustoa.

Jauhelihatäytteiset tomaatit

Jauhelihatäytteiset tomaatit

Ainekset:
  • 6 isoa tomaattia
  • 1 keskikokoinen/iso keltasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä/voita paistoon
  • 250-300 g naudan paistijauhelihaa
  • ripaus oreganoa ja timjamia
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  • 4 rkl häränlihafondia (esim. Touch of Taste)
  • maun mukaan (5-10 tippaa) Tabascoa, Srirachaa tai punaista chiliä
  • 2 rkl korppujauhoja tai 1/2 dl leivänmuruja
  • parmesaania
Valmistus:
  • Pese tomaatit ja leikkaa tomaateista ”hattu” pois mahdollisimman ylhäältä
  • Koverra sisus pienellä lusikalla talteen
  • Käännä tomaattikupit väärin päin talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen neste valuu pois
  • Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulit hienoksi
  • Paista liha kypsäksi pannulla öljyssä/voissa
  • Lisää lihan joukkoon sipulit ja anna kuullottua kunnolla
  • Poista tomaatin sisuksista kovat kannat esim. saksien avulla –leikkaa lihat talteen
  • Kaada tomaatin sisukset jauhelihan joukkoon
  • Mausta oreganolla, timjamilla, suolalla, pippurilla, fondilla ja Tabascolla/chilillä
  • Anna ylimääräisen nesteen kiehua pois kastikkeesta ja tarkista maku
  • Lisää lopuksi korppujauhot/leivänmurut
  • Täytä tomaatit seoksella
  • Pilko parmesaanista lastuja veitsellä
  • Ripottele tomaattien pinnalle parmesaania (n. 3-5 vuollettua palaa per tomaatti)
  • Nosta tomaatin hatut päälle
  • Paista tomaatteja uunivuoassa uunin keskitasolla 175 asteessa n. 20 min
Muuta:

Leivänmurut voit valmistaa esimerkiksi paahtamalla paahtoleivän paahtimessa rapeaksi ja murentamalla leivän kastikkeen joukkoon. Myös maustamattomat krutongit voisivat käydä täytteeksi.

Juustoista aion ensi kerralla kokeilla päälliseksi sinihomejuustoa. Mozzarellakin toimisi varmasti hyvin.

Resepti on mukaelma Kotivinkin ja Kotikokin resepteistä.

J: Jänöä jalapeno-juurespedillä ja juustokastiketta

Janoa jalapeno-juurespedilla ja juustokastiketta

Kristan ja Helenan eksperimenttikeittiössä edettiin Aakkoset-ruokahaasteessa J-kirjaimeen, kuten Instagramista jo nopeimmat huomasivatkin. Vaikka raaka-aineiden niukkuuden kanssa tuli pähkäiltyä jonkin verran, oli lopputulos mitä mainioin ja maukkain!

Ainekset:
Jänö:
  • jäniseläimen fileitä (n. 2 kpl per ruokailija, esim. kaniinia)
  • 1 valkosipulin kynsi
  • nokare voita paistoon
  • suolaa ja pippuria myllystä
Juustokastike:
  • 150 g Juustoportin tilsit-juustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1,5 dl valkoviiniä
  • mustapippuria myllystä
  • (suurustetta tarvittaessa)
Jalapeno-juurekset:
  • juureksia (esim. juuripersiljaa, juuriselleriä, palsternakkaa, lanttua ja porkkanaa)
  • 1 vihreä jalapeno
  • nokare voita paistoon
  • oliiviöljyä
  • 1 ruukku tuoretta timjamia
  • juoksevaa hunajaa
  • suolaa ja pippuria myllystä
Valmistus:
Jänö:
  • Ota lihat huoneenlämpöön n. 1h ennen valmistuksen aloittamista
  • Kuori ja hienonna valkosipuli
  • Mausta lihat ja paista n. 2 min per puoli voissa ja valkosipulissa
  • Anna lihojen vetäytyä hetki foliossa ennen tarjoilua
Juustokastike:
  • Raasta juusto
  • Kuumenna kerma
  • Lisää mausteet ja juusto kerman joukkoon
  • Sekoita ja anna kiehua, kunnes sakeutuu
  • Lisää tarvittaessa hieman vaalean kastikkeen suurustetta, jos tarve
  • Anna kastikkeen vetäytyä kasaan
Jalapeno-juurekset:
  • Kuori ja kuutioi juurekset melko pieneksi
  • Pese ja hienonna jalapeno (poista siemenet)
  • Asettele juurekset ja jalapenohake uunipellille leivinpaperin päälle
  • Mausta ja sekoita ainekset keskenään
  • Paista uunin keskitasolla kiertoilmalla 220 asteessa n. 40 min
Muuta:

Kastikkeen juusto sisältää jo reippaasti suolaa, joten vältä lisäämästä ylimääräistä.

Nauti annos J:llä alkavan viinin kera, kuten Jacob’s Creekin valkoviinin.

H: Häränliha-halloumihampurilaiset hernehummuksella ja muilla herkuilla

Häränliha-halloumihampurilaiset hernehummuksella ja muilla herkuilla

Helenan ja Kristan eksperimenttikeittiössä yhdisteltiin Aakkoset-ruokahaasteessa H-kirjaimen osalta erilaisia makuja uudella tavalla, kuten Instagramista toiset teistä jo ehkä huomasivatkin. Valmistimme myös ensimmäistä kertaa itse hummusta, ja hyvää tuli!

Ainekset: (2 hlö)
Häränliha:
  • 250 g jauhelihaa
  • 1 pieni herkkusieni
  • 1 tl harissa-tahnaa
  • hoisin-kastiketta
  • suolaa ja pippuria myllystä
  • voita paistoon
Hampurilaissämpylät:
  • 75 g voita
  • 3 kananmunaa
  • 11 g tuorehiivaa
  • vajaa 1 rkl sokeria
  • vajaa 1 tl suolaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
Hernehummus:
  •  1 pss pakasteherneitä
  • 1 rkl seesamitahnaa eli tahinia
  • 1/2 pieni keltasipuli
  • 1/2 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1/2 valkosipulinkynsi
  • 1/2 dl maustamatonta jogurttia (esim. Bulgarian)
  • mustapippuria ja suolaa myllystä
Muut:
  • 1 pnt herneenversoja
  • kourallinen hasselpähkinöitä
  • 1 pieni hunajameloni
  • harissa-tahnaa
  • 1 pkt halloumi-juustoa
  • hunajaa
  • habaneroja (esim. Poppamies)
  • hilloa (esim. Spice Up! -mango)
Valmistus:
Häränliha:
  • Lisää jauheliha kulhoon
  • Pese ja pilko sienet hienoksi ja sekoita jauhelihan joukkoon
  • Lisää harissa, suola ja pippuri
  • Paista pannulla voissa kypsäksi tai mediumiksi
  • Valele hoisin-kastiketta pihvien päälle ennen tarjoilua
Hampurilaissämpylät:
  • Ota voi huoneenlämpöön noin 1 h ennen leivontaa, mikäli mahdollista
  • Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki
  • Lämmitä munaseosta mikrossa tai vesihauteessa sen verran, että se on kädenlämpöistä
  • Liuota hiiva joukkoon
  • Lisää sokeri ja suola
  • Vaivaa sekaan jauhot hiljalleen
  • Lisää huoneenlämpöinen voi ruokalusikallinen kerrallaan ja jatka vaivaamista 10 min koneella tai 15 min käsin
  • Muotoile sämpylästä 4 sämpylää
  • Nosta sämpylät leivinpaperilla vuoratulle pellille ja levitä päälle liina
  • Anna kohota noin tunti
  • Voitele kohonneet sämpylät keltuaisella
  • Ripottele päälle seesaminsiemeniä
  • Paista 10-12 minuuttia uunissa 180 asteessa
Hernehummus:
  • Sulata herneet ja kaada blenderiin tai kulhoon, jos käytät sauvosekoitinta
  • Kuori ja pilko sipuli pieneksi ja lisää joukkoon
  • Survo hasselpähkinät pieneksi muruksi huhmareella
  • Lisää myös loput ainekset eli tahini, öljy, sitruunan mehu, jogurtti, suola ja pippuri
  • Sekoita tasaiseksi massaksi
Muut:
  • Pilko hunajameloni keskeltä kahtia ja sitten renkaiksi. Poista siemenet keskeltä ja leikkaa kuori reunoja myöden.
  • Pilko halloumi ohuiksi siivuiksi ja paista pannulla rapeaksi. Lorauta valmiiden siivujen päälle hunajaa hienona vanana.
  • Täytä hampurilaiset mieleisilläsi täytteillä.
Muuta:

Hampurilaissämpylöihin käytimme Soppa 365:n burgerisämpylä-reseptiä ja hernehummuksen resepti on Yhteishyvän sivuilta.

Feta-tonnikalacannellonit

Feta-tonnikalacannellonit
Tonnikala-tomaattikastike
Feta-kermaseos

Ainekset:
  • n. 1/2 pkt cannelloneja (n. 14 kpl)
  • 2 isoa prk tai 3 pientä prk tonnikalaa
  • 500 g paseerattua tomaattia (esim. Mutti) tai tomaattikastiketta (esim. Dolmio)
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 200 g fetaa
  • 2 dl ruokakermaa
  • persiljaa, tilliä, basilikaa, oreganoa, sitruunapippuria/mustapippuria, cayannea, paprikajauhetta
Valmistus:
  • Kaada paseerattu tomaattikastike kattilaan ja kiehauta
  • Valuta tonnikaloista öljyt ja lisää joukkoon
  • Kuori ja purista valkosipulit joukkoon
  • Mausta kastike
  • Kaada toiseen kattilaan ruokakerma ja lämmitä
  • Murenna joukkoon feta ja anna juuston sulaa kerman joukkoon pääasiallisesti (ei haittaa jos seos ei ole tasaista)
  • Voitele korkeareunainen vuoka voilla ja jos voita jää yli, sulata se feta-kermakastikkeen joukkoon
  • Kaada kauhallinen tonnikalakastiketta vuoan pohjalle ja levitä tasaisesti
  • Täytä cannellonit tonnikalakastikkeella ja asettele vuoan pohjalle vieretysten (ei päällekkäin)
  • Kaada cannellonien päälle vaalea feta-kermaseos, niin että mahdolliset fetamurut jää pääasiassa cannellonien päälle, eivätkä vuoan reunoille
  • Ripottele päälle aavistus oreganoa
  • Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 30 min
Muuta:

Resepti on yhdistelmä Hellapoliisin ja Kotikokin resepteistä.

Itselläni cannellonit kuivuivat pinnalta ja myöskin kovettuivat reunoilta uunissa ollessaan. Ehkäpä vuoan olisi täytynyt olla pienempi, jotta kastike ei olisi päässyt valumaan cannellonien yli.