Pullapitko


Jokavuotinen pääsiäisperinteemme on leipoa iso pullapitko, joka syödään pashan kanssa. Pitko on laktoositon ja kananmunaton mutta herkullinen, varsinkin kun aamulla leivotun pullasiivun päälle levittää paksun kerroksen kotitekoista pashaa.

Ainekset:
  • Pullataikina
  • Keltaista, vihreää ja punaista/oranssia sokerimassaa, esim. Dr. Oetker
  • Suklaarakeita
Valmistus:
Pullapitko
  • Valmista pullataikina ohjeen mukaan ja kohota.
  • Tee pitko letittämällä neljällä maikkarin esimerkin mukaan.
  • Kohota ja painele hammastikkuja kohtiin, joissa ratkeamisvaara eli pitkon sivunostot. Jätä tikut paiston ajaksi.
  • Paista 200-asteessa noin 30 minuuttia (vähempikin voi riittää), kunnes pohja on ruskea.
Tiput
  • Pyörittele keltaisesta sokerimassata palloja, kahta eri kokoa.
  • Paina pallot päällekäin niin, että tipuille muodostuu vartalo ja pää.
  • Tee kasvoihin pienet nokat punaisesta massasta ja paina suklaarakeet silmiksi.
  • Muotoile punaisesta massasta vielä jalat, esim. pienet kolmiot ja aseta tipujen alle.
  • Ruohon voi tehdä vihreästä massasta kierittämällä pientä määrää sormien välissä pieniksi tangoiksi.
  • Asettele lopuksi tiput kypsän ja jäähtyneen pullan päälle.
Muuta:

Pullan voi toki voidella ennen paistamista mutta itse olen halunnut kokonaan kananmunattoman. Voitelemalla pinnasta tulee kauniin kiiltävä paiston jälkeen.

Myskikurpitsakeitto

http://instagram.com/p/9YmbkyRs8q/?taken-by=foodassion

Täyteläinen ja maistuva kurpitsakeitto sopii hyvin syksyyn – tarjoile vaikkapa alkuruokana!

Ainekset: (3-4 hlö)
  • 800g myskikurpitsa
  • oliiviöljyä
  • 1 suuri sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 iso porkkana (tai 2 pientä porkkanaa)
  • n. 7,5 dl vettä
  • 1 dl kookosmaitoa
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1-2 rkl tuorejuustoa (esim. creme bonjour chili-paprika)
  • päälle creme fraichea
  • suolaa ja pippuria
  • chilihiutaleita
Valmistus:
  • Puolita kurpitsa ja poista kanta
  • Koverra siemenet sisältä syrjään odottamaan
  • Kuori kurpitsa ja pilko siivuiksi
  • Asettele kurpitsasiivut pellille leivinpaperille ja valuta öljyä päälle
  • Mausta siivut suolalla, pippurilla ja chilihiutaleilla
  • Laita uuniin paahtumaan 170 asteeseen n. 1 h ajaksi
  • Kuori ja pilko kuutioiksi sillä välin sipuli, valkosipulit ja porkkana
  • Kuullota kuutioita heti öljyssä pannulla
  • Lisää sitten n. 8,5 dl vettä ja anna kasvisten/juuresten hautua ja pehmetä pienellä lämmöllä
  • Murenna joukkoon kasvisliemikuutio
  • Lisää sitten kookosmaito ja tuorejuusto
  • Kun kurpitsa on paahtunut, lisää liemen joukkoon ja soseuta sauvasekoittimella tai kaada kurpitsa ja neste tehosekoittimeen
  • Tarjoile keitto creme fraiche -nokareen kera
Muuta:

Alkuperäinen resepti on Jonnamaista-blogista. Keiton kaveriksi suositellaan myös tuoretta leipää, mutta myös krutongit sopisivat hyvin päälle.

Prinsessa Sofia kuppikakku -mekko

Prinsessa Sofia synttäriteeman mukainen kuppikakku -mekko on helppo toteuttaa ja muokattavissa eri prinsessateemoihin sopivaksi väriä vaihtamalla. Muffinsit voi tehdä itse tai ostaa valmiina.

Ainekset:
  • Mustikkamuffinseja (tm. itselle mieluisia)
  • Vispikermaa
  • Sokeria
  • Violettia elintarvikeväriä
  • Elintarvikeglitteriä halutessa
  • Pursotinpussi ja tähtitylla
Valmistus:
  • Vatkaa kerma, makeuta ja värjää suurin osa violetiksi. Jätä valkoista sen verran, että saat muutaman kuorrutuksen tehtyä (kengät).
  • Pursota isot ruusukkeet pitämällä tyllaa ensin lähellä muffinin keskustaa ja hitaasti nostamalla hieman ylöspäin.
  • Halutessasi voit koristella osan vielä elintarvikeglitterillä esim. mekon hihat, yläosa tai kengät.
  • Asettele mekon muotoon tarjolle.
  • Koska tässä teemana Prinsessa Sofia on kaulaan ripustettu vielä sokerimassasta tehty avalorin amuletti, joka kuuluu asuun.
Muuta:

Kiitos äidille kokonaisuuden tekemisestä!

Prinsessa Sofia -kakku

Tyttäreni on suuri Prinsessa Sofia fani, joten hänen synttärikakku toiveensa ei ollut kovin suuri yllätys. Mietin miten tämän toiveen toteuttaisin suhteellisen helposti mutta näyttävästi ja lopputulos näytti yllättäen yhtä hyvältä kuin kuvitelmassani. Myös päivänsankari vaikutti erittäin tyytyväiseltä.

Ainekset ja tarvikkeet:
  • 2 täytekakkua
Koristelu
Alempi kakku
  • 5 dl vispikermaa
  • Sokeria
  • Violettia elintarvikeväriä, mieluiten geeli- tai pastaväri
  • Pursotinpussi ja 6 piikkinen tähtitylla
Ylempi kakku
  • 2,5-3dl vispikermaa
  • Sokeria
  • Violettia elintarvikeväriä
  • 3 pursotinpussia ja pyöreätylla
  • Pyöreäkärkinen veitsi
Valmistus:
  • Kakun pohja on sama kuin mansikka piñata -kakussa mutta alempi kakku on kuuden munan ja ylempi kolmen. Toteutus tehdään samalla tasakuppi idealla.
  • Täyte on myös muutoin sama mutta lisäsin kerma-tuorejuustoseokseen 3 liivatetta tuomaan jämäkkyyttä ja tuplasin täytteen määrän koska isompi kakku. Mansikat levitin kerrosten väliin perinteiseen tyyliin.
Koristelu
  • Valmista alemman kakun kermaseos ja pursota ruusukekakun koristelu -ohjeen mukaan.
  • Ylempää kerrosta varten aseta tukipilarit alempaan kakkuun merkkaamalla välitason piikeillä jäljet kakun pintaan, joihin pilarit tulee.
  • Vatkaa ylemmän kakun kerma ja jaa kolmeen osaan. Jätä yksi valkoiseksi ja värjää toiset eri violetin sävyisiksi, vaalea ja tumma. Täytä kolme pursotinpussia näillä.
  • Levitä ohut kerros valkoista kakun pintaan.
  • Kuviota varten pursota pyöreät pisteet allekkain kutakin väriä (tai väri kerrallaan).
  • Litistä veitsellä pallon toista reunaa vetämällä veitsen kärkeä kevyesti kakun pintaa pitkin niin, että muodosta tulee hieman ruusunterälehtimäinen.
  • Tee seuraavat pisteet aiempien viereen ja jatka kunnes koko ympärys tehty. Viimeiset pallot jäävät pyöreiksi koska niitä ei mahdu litistämään sotkematta ensimmäisiä.
Muuta:

Täytteen liivatteet sulatettu tilkkaan kiehuvaa seljankukkamehua.

Kakku on helposti muokattavissa sopivaksi eri prinsessateemoihin vaihtamalla vain elintarvikeväriä pinkiksi tms.

Mansikka piñata -kakku

Tänä vuonna halusin keksiä mansikkakakkuun uuden toteutuksen. Sain idean keväällä ja kuinka pitkältä tuntuikaan kotimaisten mansikoiden odotus! Kun vihdoin tuli mansikka-aika pääsin kokeilemaan ideaani ja odotus oli sen arvoista. Makuyhdistelmä toimi täydellisesti mutta ensi vuodeksi aion keksiä kakulle vielä näyttävämmän ulkomuodon.

Ainekset:
Kakkupohja
  • 4 kananmunaa
  • perunajauhoja
  • sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
Täyte
  • 500g mansikoita
  • 2,5 dl vispikermaa
  • 200g tuorejuustoa
  • 0,25 dl seljankukkamehutiivistettä
  • 0,25 dl seljankukkamehutiivistettä kostutukseen ja liivatteisiin (käytä laimennettuna)
  • 1-2 liivatetta
Koristelu
  • Vispikermaa
  • Sokeria
  • Vaniljasokeria
Valmistus:
  • Ota kolme samankokoista lasia. Riko munat yhteen.
  • Mittaa toiseen saman verran sokeria kuin munia on.
  • Mittaa kolmanteen saman verran perunajauhoja ja sekoita niiden sekaan 1 tl leivinjauhetta.
  • Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja sihtaa jauhot joukkoon. Sekoita varovasti.
  • Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 160 -asteessa n. 30-40 minuuttia (uunista riippuen).
  • Leikkaa mansikat lohkoiksi. Mansikoiden mausta riippuen makeuta sokerilla oman maun mukaan.
  • Laita liivatteet likomaan kylmään veteen.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi.
  • Sekoita keskenään tuorejuusto ja 0,25 dl seljankukkamehutiivistettä.
  • Kuumenna tilkka seljankukkamehua kiehuvaksi ja liota liivatteet siihen.
  • Kaada hieman jäähtyneenä tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
  • Lisää viimeisenä kerma varovasti.
  • Leikkaa kakkun kolme väliä.
  • Aseta keskimmäiset välit päällekäin ja leikkaa niiden keskeltä pois ympyrä, johon mansikka täyte tulee.
  • Kostuta alin levy laimennetulla seljankukkamehulla ja levitä täytettä kauttaaltaan.
  • Aseta seuraava pohjan osa, jossa reikä keskellä. Täytä ja kostuta reunus kuten pohja. Toista seuraavan kerroksen kanssa.
  • Laita mansikat keskellä muodostuneeseen aukkoon ja aseta kakun päällimmäinen kerros näiden ylle. Kostuta vielä sekin.
  • Tässä kakussa käytin keskuksesta jäävän ylimääräisen pikkukakun ja laitoin kakun päälle. Täytin sen perinteisesti kerroksittain mutta täytettä laitoin myös päällimmäiseen saadakseni enemmän korkeutta.
  • Anna kakun tekeytyä muutamia tunteja tai seuraavaan päivään. Kostutuksen määrä riippuu siitä kuinka kauan kakku ehtii seistä.
  • Vatkaa 2 prk vispikermaa kuorrutukseen. Makeuta sokerilla ja vaniljasokerilla.
  • Levitä ohut kerros kermaa koko kakun ympärille peittämään mahdollisesti alta pilkistäviä kohtia varten.
  • Pursota ruusukkeita koko kakun ympärille.
Muuta:

Inspiraatio käyttää seljankukkamehua mansikkakakussa saatu Maku -lehden seljankukka-mansikkakakusta.

Punaherukkakakku

Redcurrant cake #homemade #fresh #sweet #sour #organic #redcurrant #creamcheese #cake #fall #recipe #foodassion

A photo posted by Foodassion (@foodassion) on

Viinimarjat ovat yksiä lemppareistani. Osittain koska niitä on niin helppo poimia mutta pääosin niiden maun takia :) Joka vuosi kuitenkin mietin mitä muuta voisin leipoa kuin perinteisen piirakan. Niin syntyi tämä raikkaan kirpsakka tuorejuustokakku.

Ainekset:
  • 3oo g digestive keksejä
  • 500 g punaherukoita
  • 3 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 5 dl vispikermaa (2 pkt Flora vispi)
  • 2 pkt maustamatonta tuorejuustoa (400g)
  • 8 liivatetta
  • tilkka vettä
Valmistus:
  • Jaa digestivet kolmeen 100g osaan ja murskaa pieneksi muruksi.
  • (Voitele irtopohjavuoan reuna rypsiöljyllä ja jauhota tomusokerilla. Näin kakkuun jää kaunis reuna, eikä se jää vuokaan kiinni. Ei kuitenkaan pakko tehdä.)
  • Leikkaa vuoan pohjalle sopivan kokoinen ympyrä leivinpaperista niin kakun voi helposti siirtää toiseen astiaan.
  • Kaada pohjalle yksi digestive keksi osuus eli 100g.
  • Laita liivatteet likomaan kylmään veteen.
  • Soseuta punaherukat tehosekoittimessa ja lisää joukkoon sokerit.
  • Vatkaa 4 dl kermaa vaahdoksi.
  • Sekoita tuorejuusto marjojen sekaan.
  • Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja liota liivatteet siihen.
  • Anna seoksen hetki jäähtyä ja kaada ohuena nauhana marja-tuorejuusto massaan koko ajan sekoittaen.
  • Lisää viimeisenä kermavaahto varovasti.
  • Kaada puolet täytteestä ensimmäisen keksikerroksen päälle.
  • Ripottele toinen keksikerros massan päälle.
  • Kaada loput täytteet vuokaan ja viimeistele päällinen vielä yhdellä keksikerroksella.
  • Anna hyytyä seuraavaan päivään tai ainakin useampi tunti.
  • Vatkaa jäljelle jäänyt 1 dl kermaa kakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Kuvassa syötävät vohvelikukka koristeet mutta tuoreet viinimarjat olisivat myös ihania.
Muuta:

Itse käytin kakkuun vain 7 liivatetta mutta 8 tai jopa 9 olisi parempi. Kakku pysyi kyllä koossa mutta 1-2 lisää tekisi siitä jämäkämmän. Keskimmäinen keksikerros myös kostui hieman ja siihen varmasti auttaisi jos täyte olisi tiiviimpää.

Kakku on hieman kirpeä mutta sokeria voi lisätä oman maun mukaan :)

Halutessasi saat kakusta gluteenittoman vaihtamalla keksit ja laktoosittoman valitsemalla lak.ton. kerman ja tuorejuuston.

Rapujuhlat

Rapujen ainekset:
  • 24 kpl joki- tai täplärapua (noin 6 kpl per ruokailija)
  • 3 l vettä
  • 1 dl merisuolaa
  • 6 sokeripalaa
  • tilliä
Rapujen valmistus:
  • Varaa iso kattila rapujen keittämistä varten
  • Lisää vesi, merisuola ja sokeri kattilaan
  • Nido tillin kukinnot ja varret yhteen langalla ja lisää kattilaan
  • Kiehauta vettä kunnolla n. 10 min
  • Poista tillinippu
  • Huuhtele elävät ravut juoksevan veden alla ennen keittämistä
  • Lisää ravut yksitellen kiehuvaan veteen, jotta ne kuolevat välittömästi
  • Lisää joukkoon uusi tillinippu
  • Keitä rapuja n. 8-10 min
  • Poista tillinippu
  • Nosta kypsät ravut toiseen astiaan, jonne siivilöit keitinvettä
  • Lisää joukkoon uusi tillinippu
  • Lisää kylmää vettä, jotta ravut jäähtyvät mahdollisimman nopeasti
  • Vaihda jäädytysvesi aina välillä – säilytä ravut kylmässä tilassa tarjoiluun asti
  • Sopiva aika ruokailulle on n. 6-12 h keittämisestä
  • Poista tillinippu
  • Tarjoile ravut vadilta, jossa on tillikukintoja
Käsipesuveden ainekset:
  • vettä
  • silputtua tilliä
  • sitruunan mehua ja viipaleita
Valkosipulivoin ainekset:
  • voita
  • sormisuolaa
  • maun mukaan valkosipulinkynsiä
  • päälle persiljaa
Valmistus:
  • Sekoita pehmeään voihin suola
  • Lisää joukkoon puristetut valkosipulinkynnet
  • Silppua voin päälle reippaasti persiljaa
Muut ainekset:
  • snapsia (esim. vodkaa)
  • kuohuvaa juotavaa (esim. shampanjaa)
  • paahtoleipää
Muuta:

Rapujen valmistuksen resepti on Kaikki Juhlista -sivuilta.

Mamman marjapiirakka

Joka vuosi marja aikaan löydän itseni tekemästä piirakkaa tällä reseptillä, vaikka yleensä tykkään kokeilla uusia. Kuitenkin kun on kyseessä tuoreet marjat haluan käyttää ne leivonnaiseen, joka varmasti onnistuu ja jossa maistuu kyseinen raaka-aine. Tämä myös valmistuu pikaisesti jos sattuu tulemaan yllätysvieraita :)

Ainekset:
Taikina
  • 150 g rasvaa (pehmeä)
  • 1 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 3 dl vehnäjauhoja (voi olla reilu)
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
Täyte
  • n. 5 dl marjoja (esim. viinimarjat, mustikka, puolukka tai raparperi)
  • 2 dl kermaviiliä tai kermaa
  • 2 kananmunaa
  • 0,5 dl sokeria (riippuen marjojen makeudesta enemmän tai vähemmän)
  • vaniljasokeria
Valmistus:
  • Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmuna.
  • Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon. Lisää seos taikinaan.
  • Painele massa piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille.
  • Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada piiraan päälle. Vaihtoehtoisesti voit ripotella ensin marjat ja kaataa nesteen sitten niiden päälle. Makuasia, joka vaikuttaa hieman piiraan ulkonäköön :)
  • Paista 200 -asteessa n. 20-30min.
Muuta:

Sokerin määrä riippuu käytetyistä marjoista. Viinimarjoihin laitoin 0,5 dl sokeria ja piirakka jäi mukavan kirpeäksi. Yleensä sekoitan sokerin täytteessä ennen kananmunien laittoa ja maistan mikä määrä tuntuu sopivalta.

Marjojen määrä on myös maun mukaan. Ohjeeseen laitettu 5 dl marjoja meni viinimarjapiirakkaan, jonka tein 30cm vuokaan.

Prinsessa Sofian keksilinna


Idea keksilinnaan tuli keksihylly.fi -sivuilla olleesta keksilinna kilpailusta. Meillä oli sopivasti tulossa prinsessa Sofia syntymäpäivät, joten tämä sopi teemaan mainiosti. Kokoaminen ei vaadi erikoisia osia tai kiinnitystarvikkeita mutta hieman aikaa ja tarkkuutta siihen tarvitaan.

Ainekset:
  • 5 pkt digestive keksejä
  • 1 iso pss fanipaloja
  • 1 pss minttu fanipaloja
  • 1 valkosuklaalevy (Marabou)
  • 1 pss Daim rakeita
  • 1 iso Daim patukka
  • 1 pkt Tuc keksejä
  • 1 pkt tuorejuustoa (Philadelphia)
  • Vihreää ja punaista elintarvikeväriä
  • Kartonkia torneja varten
Valmistus:
  • Leikkaa kartongista nelja samankokoista palaa, joista teet tornien huiput. Leikkaa yksi isompi keskimmäistä tornia varten. Taita kartioiksi ja teippaa/liimaa kiinni.
  • Aseta linnan keskelle koroke esim. pakastusrasia tm. (n. 15cm korkea), joka toimii ylimmän tornin tukena. Leikkaa kartongista tämän päälle ympyrän mallinen pala, jonka päälle torni kootaan.
  • Aseta ympyrän keskelle yksi digestive torni. Kokoa sen ympärille muurit minttu fanipaloista.
  • Pinoa loput tornit ympärille symmetrisesti. Itselläni tornien väliin mahtui sivuille 2 fanipalaa ja taakse 3 poikittain. Fanipalat pysyvät tukevasti kun pinoat ne oikein päin eli alaosa alas, sivuttain asetettuina ne eivät kestä pinoamista.
  • Asettele muureja kaksi kerrosta, joiden päälle ikkunat valkosuklaasta. Sivuille ja taakse laitoin kaksi palaa kiinni toisissaan esittämään kahta ikkunaruutua. Ruutujen reunat kannattaa tasoittaa veitsellä mikäli eivät pysy kunnolla pystyssä. Näin kestävät myös seuraavan kerroksen fanipaloja.
  • Jatka muurien kokoamista ikkunoiden päälle varovasti. Ainakin kaksi kerrosta pysyi itselläni hyvin. Sivuille laitoin ikkunoiden viereen yhdet fanipalat pystyyn ja taakse ikkunan viereen mahtui kaksi aiempien päälle normaalisti.
  • Pinoa seuraavaksi linnan etuosa. Molempiin torneihin kiinni asetetaan yhdet fanipalat hieman etuviistoon, että ovet mahtuvat myös. Pinoa fanipaloja päällekäin ja aseta väliin ikkunat kuten aiemmin mutta tällä kertaa vain yhdet suklaapalat koska aukot pienemmät.
  • Laita oviaukkoon tuc keksi aloittamaan ulos johtava tien ja aseta sitten reunoille daim patukan palat pystyyn oviksi. Jatka tuc -keksi tietä ja reunusta se daim -rakeilla kiveyksen tyyliin.
  • Värjää osa tuorejuustosta vihreäksi ja pieni määrä punaiseksi. Pursota vihreästä pensaat linnan ympärille ja punaisesta pieniä kukkia. Itse käytin ruohosipuli tuorejuustoa ajatuksena, että se käy hyvin suolakeksien kanssa syötäväksi.
  • Viimeistele linna tornien huipuilla. Aseta kartiot varovasti keksitornien päälle. Halutessasi voit laittaa jonkun koristeen esim. lipun korkeimpaan torniin.
Muuta:

Linnan rakennuksessa vain mielikuvitus on rajana. Kyseinen linna esittää Disneyn prinsessa Sofian ensimmäisen linnaa.

Hedelmävartaat


Raikkaat hedelmävartaat on helppo herkku kesäpäiviin ja ihana jälkkäri vaikka grillauksen jälkeen. Vartaisiin käy kaikki hedelmät ja marjat mutta tällä hetkellä ananasta ja vesimelonia löytyy kauppojen hyllyiltä hyvään hintaan ja siksi ne ovat olleet meillä erittäin suosittuja valintoja.

Ainekset:
  • Mansikoita
  • Ananasta
  • Vesimelonia
  • Verkkomelonia
  • Hunajamelonia
  • Minttua
Valmistus:
  • Kuori hedelmät ja leikkaa reiluiksi paloiksi.
  • Asettele vuorotellen vartaisiin ja laita mintunlehtiä väliin.
Muuta:

Jämäpaloista voi tehdä hedelmäsalaattia. Raikkaan maun saa lisäämällä näiden joukkoon vedellä laimennettua sitruunamehua, joka on makeutettu ruokosokerilla ja raikastettu vielä minttusilpulla.