Mojito -kakku

Ainekset:
Minttusiirappi
  • 1,5 dl ruokosokeria
  • 1,5 dl vettä
  • 1 vaniljatanko (halkaistu)
  • tuoretta minttua (3-4 oksaa koosta riippuen)
Pohja
  • 200g suklaakeksejä (esim. Lidlin gluteenittomat Gullòn- keksit)
  • 50 g voisulaa (tarvittaessa lak.ton.)
Täyte
  • 4 liivatelehteä
  • 200g tuorejuustoa (lak.ton.)
  • 4 dl vaniljarahkaa (lak.ton.)
  • 2 dl kuohukermaa (lak.ton.)
  • 2:den limen mehu ja kuori
Valmistus:
  • Laita kaikki minttusiirapin ainekset kattilaan, kiehauta ja anna kiehua n. 15 min. Kun neste on hieman sakeutunut ja siirappimaista, nosta jäähtymään.
  • Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle tai suoraan kakkulautaselle, jonka päälle asetettu irtopohjavuoka.
  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  • Sekoita tuorejuusto ja vaniljarahka. Mausta limen mehulla ja raastetulla kuorella.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi. Kääntele varovasti massan joukkoon.
  • Liota liivatteet lämpimään minttusiirappiin ja kaada ohuena nauhana täytteen sekaan.
  • Kaada massa vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa usea tunti tai seuraavaan päivään.
Muuta:

Minttusiirapissa voi käyttää myös taloussokeria. Kakusta saa gluteenittoman, laktoosittoman ja kananmunattoman, joten sopii erittäin hyvin juhlatarjoiluksi usealla erikoisruokavaliolle. Käytin Lidlin Gullòn suklaakeksejä, joilla tämä onnistuu.

Resepti on muunnelma keksihylly.fi -sivuilta.

Prinsessa Sofia -kakku

Tyttäreni on suuri Prinsessa Sofia fani, joten hänen synttärikakku toiveensa ei ollut kovin suuri yllätys. Mietin miten tämän toiveen toteuttaisin suhteellisen helposti mutta näyttävästi ja lopputulos näytti yllättäen yhtä hyvältä kuin kuvitelmassani. Myös päivänsankari vaikutti erittäin tyytyväiseltä.

Ainekset ja tarvikkeet:
  • 2 täytekakkua
Koristelu
Alempi kakku
  • 5 dl vispikermaa
  • Sokeria
  • Violettia elintarvikeväriä, mieluiten geeli- tai pastaväri
  • Pursotinpussi ja 6 piikkinen tähtitylla
Ylempi kakku
  • 2,5-3dl vispikermaa
  • Sokeria
  • Violettia elintarvikeväriä
  • 3 pursotinpussia ja pyöreätylla
  • Pyöreäkärkinen veitsi
Valmistus:
  • Kakun pohja on sama kuin mansikka piñata -kakussa mutta alempi kakku on kuuden munan ja ylempi kolmen. Toteutus tehdään samalla tasakuppi idealla.
  • Täyte on myös muutoin sama mutta lisäsin kerma-tuorejuustoseokseen 3 liivatetta tuomaan jämäkkyyttä ja tuplasin täytteen määrän koska isompi kakku. Mansikat levitin kerrosten väliin perinteiseen tyyliin.
Koristelu
  • Valmista alemman kakun kermaseos ja pursota ruusukekakun koristelu -ohjeen mukaan.
  • Ylempää kerrosta varten aseta tukipilarit alempaan kakkuun merkkaamalla välitason piikeillä jäljet kakun pintaan, joihin pilarit tulee.
  • Vatkaa ylemmän kakun kerma ja jaa kolmeen osaan. Jätä yksi valkoiseksi ja värjää toiset eri violetin sävyisiksi, vaalea ja tumma. Täytä kolme pursotinpussia näillä.
  • Levitä ohut kerros valkoista kakun pintaan.
  • Kuviota varten pursota pyöreät pisteet allekkain kutakin väriä (tai väri kerrallaan).
  • Litistä veitsellä pallon toista reunaa vetämällä veitsen kärkeä kevyesti kakun pintaa pitkin niin, että muodosta tulee hieman ruusunterälehtimäinen.
  • Tee seuraavat pisteet aiempien viereen ja jatka kunnes koko ympärys tehty. Viimeiset pallot jäävät pyöreiksi koska niitä ei mahdu litistämään sotkematta ensimmäisiä.
Muuta:

Täytteen liivatteet sulatettu tilkkaan kiehuvaa seljankukkamehua.

Kakku on helposti muokattavissa sopivaksi eri prinsessateemoihin vaihtamalla vain elintarvikeväriä pinkiksi tms.

Mansikka piñata -kakku

Tänä vuonna halusin keksiä mansikkakakkuun uuden toteutuksen. Sain idean keväällä ja kuinka pitkältä tuntuikaan kotimaisten mansikoiden odotus! Kun vihdoin tuli mansikka-aika pääsin kokeilemaan ideaani ja odotus oli sen arvoista. Makuyhdistelmä toimi täydellisesti mutta ensi vuodeksi aion keksiä kakulle vielä näyttävämmän ulkomuodon.

Ainekset:
Kakkupohja
  • 4 kananmunaa
  • perunajauhoja
  • sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
Täyte
  • 500g mansikoita
  • 2,5 dl vispikermaa
  • 200g tuorejuustoa
  • 0,25 dl seljankukkamehutiivistettä
  • 0,25 dl seljankukkamehutiivistettä kostutukseen ja liivatteisiin (käytä laimennettuna)
  • 1-2 liivatetta
Koristelu
  • Vispikermaa
  • Sokeria
  • Vaniljasokeria
Valmistus:
  • Ota kolme samankokoista lasia. Riko munat yhteen.
  • Mittaa toiseen saman verran sokeria kuin munia on.
  • Mittaa kolmanteen saman verran perunajauhoja ja sekoita niiden sekaan 1 tl leivinjauhetta.
  • Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja sihtaa jauhot joukkoon. Sekoita varovasti.
  • Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 160 -asteessa n. 30-40 minuuttia (uunista riippuen).
  • Leikkaa mansikat lohkoiksi. Mansikoiden mausta riippuen makeuta sokerilla oman maun mukaan.
  • Laita liivatteet likomaan kylmään veteen.
  • Vatkaa kerma vaahdoksi.
  • Sekoita keskenään tuorejuusto ja 0,25 dl seljankukkamehutiivistettä.
  • Kuumenna tilkka seljankukkamehua kiehuvaksi ja liota liivatteet siihen.
  • Kaada hieman jäähtyneenä tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
  • Lisää viimeisenä kerma varovasti.
  • Leikkaa kakkun kolme väliä.
  • Aseta keskimmäiset välit päällekäin ja leikkaa niiden keskeltä pois ympyrä, johon mansikka täyte tulee.
  • Kostuta alin levy laimennetulla seljankukkamehulla ja levitä täytettä kauttaaltaan.
  • Aseta seuraava pohjan osa, jossa reikä keskellä. Täytä ja kostuta reunus kuten pohja. Toista seuraavan kerroksen kanssa.
  • Laita mansikat keskellä muodostuneeseen aukkoon ja aseta kakun päällimmäinen kerros näiden ylle. Kostuta vielä sekin.
  • Tässä kakussa käytin keskuksesta jäävän ylimääräisen pikkukakun ja laitoin kakun päälle. Täytin sen perinteisesti kerroksittain mutta täytettä laitoin myös päällimmäiseen saadakseni enemmän korkeutta.
  • Anna kakun tekeytyä muutamia tunteja tai seuraavaan päivään. Kostutuksen määrä riippuu siitä kuinka kauan kakku ehtii seistä.
  • Vatkaa 2 prk vispikermaa kuorrutukseen. Makeuta sokerilla ja vaniljasokerilla.
  • Levitä ohut kerros kermaa koko kakun ympärille peittämään mahdollisesti alta pilkistäviä kohtia varten.
  • Pursota ruusukkeita koko kakun ympärille.
Muuta:

Inspiraatio käyttää seljankukkamehua mansikkakakussa saatu Maku -lehden seljankukka-mansikkakakusta.

Punaherukkakakku

Redcurrant cake #homemade #fresh #sweet #sour #organic #redcurrant #creamcheese #cake #fall #recipe #foodassion

A photo posted by Foodassion (@foodassion) on

Viinimarjat ovat yksiä lemppareistani. Osittain koska niitä on niin helppo poimia mutta pääosin niiden maun takia :) Joka vuosi kuitenkin mietin mitä muuta voisin leipoa kuin perinteisen piirakan. Niin syntyi tämä raikkaan kirpsakka tuorejuustokakku.

Ainekset:
  • 3oo g digestive keksejä
  • 500 g punaherukoita
  • 3 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 5 dl vispikermaa (2 pkt Flora vispi)
  • 2 pkt maustamatonta tuorejuustoa (400g)
  • 8 liivatetta
  • tilkka vettä
Valmistus:
  • Jaa digestivet kolmeen 100g osaan ja murskaa pieneksi muruksi.
  • (Voitele irtopohjavuoan reuna rypsiöljyllä ja jauhota tomusokerilla. Näin kakkuun jää kaunis reuna, eikä se jää vuokaan kiinni. Ei kuitenkaan pakko tehdä.)
  • Leikkaa vuoan pohjalle sopivan kokoinen ympyrä leivinpaperista niin kakun voi helposti siirtää toiseen astiaan.
  • Kaada pohjalle yksi digestive keksi osuus eli 100g.
  • Laita liivatteet likomaan kylmään veteen.
  • Soseuta punaherukat tehosekoittimessa ja lisää joukkoon sokerit.
  • Vatkaa 4 dl kermaa vaahdoksi.
  • Sekoita tuorejuusto marjojen sekaan.
  • Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja liota liivatteet siihen.
  • Anna seoksen hetki jäähtyä ja kaada ohuena nauhana marja-tuorejuusto massaan koko ajan sekoittaen.
  • Lisää viimeisenä kermavaahto varovasti.
  • Kaada puolet täytteestä ensimmäisen keksikerroksen päälle.
  • Ripottele toinen keksikerros massan päälle.
  • Kaada loput täytteet vuokaan ja viimeistele päällinen vielä yhdellä keksikerroksella.
  • Anna hyytyä seuraavaan päivään tai ainakin useampi tunti.
  • Vatkaa jäljelle jäänyt 1 dl kermaa kakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Kuvassa syötävät vohvelikukka koristeet mutta tuoreet viinimarjat olisivat myös ihania.
Muuta:

Itse käytin kakkuun vain 7 liivatetta mutta 8 tai jopa 9 olisi parempi. Kakku pysyi kyllä koossa mutta 1-2 lisää tekisi siitä jämäkämmän. Keskimmäinen keksikerros myös kostui hieman ja siihen varmasti auttaisi jos täyte olisi tiiviimpää.

Kakku on hieman kirpeä mutta sokeria voi lisätä oman maun mukaan :)

Halutessasi saat kakusta gluteenittoman vaihtamalla keksit ja laktoosittoman valitsemalla lak.ton. kerman ja tuorejuuston.

Goi Ga – Vietnamilainen broileri-kaalisalaatti

Vietnamilainen broileri-kaalisalaatti
Vietnamilainen salaattikastike

Ainekset: (n. 4 hlö)
Marinoitu broileri:
  • 1 kg kokonainen paistettu broileri
  • 2 rkl kalakastiketta
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl inkivääriä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl oliivi- tai seesamiöljyä
  • 2 rkl sokeria tai hunajaa
Salaattikastike:
  • 0,5 dl kalakastiketta
  • 0,5 dl vettä
  • 1 limen mehu
  • 2 rkl sokeria tai hunajaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tl inkivääriä
  • 1 tl chilirouhetta tai 3 pientä chilipalkoa
Salaatti:
  • n. 300 g valkokaalia (tai n. 150 g valkokaalia ja n. 150 g kiinankaalia)
  • 1 iso porkkana tai 2 pientä porkkanaa
  • 1 kurkku
  • 1 iso punainen chili
  • 3 salottisipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 pnt minttua (tai esim. 1 pnt (thai)basilikaa ja 1 pnt korianteria)
  • 1-2 dl kuorittuja maapähkinöitä
Valmistus:
Marinoitu broileri:
  • Revi kokonaisesta broilerista lihat irti kulhoon (heitä luut ja nahat pois)
  • Lisää joukkoon kalakastike, soija, kuorittu ja raastettu inkivääri, kuorittu ja hienoksi pilkottu valkosipuli, öljy ja sokeri/hunaja
  • Anna broilerin marinoitua jääkaapissa salaatin valmistuksen ajan eli n. 30 min
Salaattikastike:
  • Sekoita kulhossa kalakastike, vesi, limen puristettu mehu, sokeri/hunaja, kuorittu ja hienoksi pilkottu valkosipuli, kuorittu ja raastettu inkivääri sekä chili (joko rouhe tai pieneksi pilkotut palot ilman siemeniä)
  • Kastikkeen voi säilöä jääkaapissa n. 1 kk ajan halutessaan
Salaatti:
  • Ota iso kulho, johon teet salaatin
  • Pese kaalit ja ja hienonna ohuiksi suikaleiksi
  • Lisää kaalisuikaleet kulhoon
  • Pese ja kuori porkkana ja jatka kuorimaveitsellä siivuttamista loppuun asti
  • Lisää porkkanasuikaleet kulhoon
  • Pese ja kuori kurkku ja jatka kuorimaveitsellä siivuttamista siihen asti, kunnes siemenet tulevat vastaan
  • Lisää kurkkusuikaleet kulhoon
  • Kuori ja hienonna salottisipulit ja valkosipuli
  • Pese chili, pilko renkaiksi tai poista siemenet – tai vaihtoehtoisesti halkaise, poista siemenet ja pilko hienoksi
  • Lisää chili kulhoon
  • Kuullota sipulit ja valkosipulit pannulla ja lisää salaatin joukkoon kulhoon
  • Kuori maapähkinöistä mahdolliset kuoret pois – esim. käsin tai käyttämällä ne morttelissa
  • Paista maapähkinöitä hetki pannulla, niin että ne saavat aavistuksen väriä pintaansa
  • Lisää maapähkinät kulhoon
  • Nypi korianterista/basilikasta/mintusta lehdet pois ja hienonna karkeasti
  • Lisää yrtit kulhoon
  • Lisää sitten joukkoon marinoitu broileri
  • Lisää lopuksi salaattikastike – juuri ennen tarjoilua – ja hämmennä kaikki ainekset kunnolla sekaisin
Muuta:

Resepti on yhdistelmä Soppaa ja silmukoita -blogin suomenkielisestä reseptistä sekä englanninkielisestä reseptistä Citrus and Candy:n sivuilla. Alkuperäisresepti on White on Rice Couple:n kehittämä. Omassa versiossani olen vaihtanut kanafileet kokonaiseen broileriin.

Thai-katkarapukeitto – Tom Yam Kung

Thai-katkarapukeitto

Tätä keittoa on tehty jo useampaan eri otteeseen, kuten Instagramin päivityksestä on voinut huomata, koska keitto on erittäin helppo valmistaa ja sen maku on todella herkullinen.

Ainekset: (3 hlö)
  • 200-400 g valmiiksi kuorittuja jättikatkaravunpyrstöjä pakasteesta (esim. Arvo Kokkonen)
  • 1 tlk (n. 4 dl) kookosmaitoa
  • 3 salottisipulia (tai 1 pieni keltasipuli)
  • 6-8 dl vettä
  • 1 kanaliemikuutio (esim. Fond du Chef -annosfondi)
  • 1 rkl punaista currytahnaa (esim. Spice Up)
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1 rs (250 g) kirsikkatomaatteja (tai n. 2 isoa tomaattia)
  • 1 punainen chili
  • 2 cm pala (n. 1 rkl) tuoretta inkivääriä
  • 1-2 rkl tomaattipyrettä
  • 2 tl ruskeaa sokeria (palmu- tai fariinisokeria) tai 1 rkl makeaa soijakastiketta eli ketjap manisia (esim. Spice Up)
  • 3-6 isoa (n. 200 g) tuoretta herkkusientä
  • 1 limen mehu tai 3 rkl sitruunamehua
  • 3-4 rkl kalakastiketta
  • 1 ruukku tuoretta korianteria
  • oliiviöljyä paistoon
VALMISTUS:
  • Kuori ja viipaloi sipulit
  • Hienonna valkosipuli
  • Pese ja pilko chili renkaiksi (poista siemenet)
  • Kuori ja raasta inkivääri
  • Pese ja viipaloi sienet (poista kanta)
  • Kuumenna syvässä kattilassa öljy
  • Lisää öljyn joukkoon sipulit, valkosipulit, inkivääri, chili
  • Sekoittele jatkuvasti ja anna kuullottua hetken
  • Lisää joukkoon tomaattipyree, punainen curry, herkkusienet ja kokonaiset kirsikkatomaatit (poista kanta)
  • Lisää joukkoon vesi ja kanaliemikuutio
  • Anna kiehahtaa
  • Lisää limen/sitruunan mehu, kookosmaito, kalakastike ja sokeri/makea soijakastike
  • Anna kiehua n. 5 min
  • Lisää sulatetut katkaravut
  • Anna kiehua/lämmetä hetken aikaa (varo, etteivät katkaravut kipristy!)
  • Silppua keiton päälle korianteria
  • Tarjoile jokainen annos tuoreen korianterin kera
MUUTA:

Resepti on mukaelma K-ruoka, Kotiliesi, Yhteishyvä, HS.fi, Maku.fi, Soppa 365 ja Ruoka.fi -sivustojen resepteistä.

Punainen curry on hyvä mauste keittoon, sillä se korvaa muutoin erilliset raaka-aineet eli galangalin, sitruunaruohon ja kaffirlimetinlehden, joita voi olla vaikea löytää pienemmistä kaupoista.

Voit myös lisätä keiton joukkoon hieman lasinuudelia, jos haluat tehdä siitä entistä ruokaisamman.

Jauhelihatäytteiset tomaatit

Jauhelihatäytteiset tomaatit

Ainekset:
  • 6 isoa tomaattia
  • 1 keskikokoinen/iso keltasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä/voita paistoon
  • 250-300 g naudan paistijauhelihaa
  • ripaus oreganoa ja timjamia
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  • 4 rkl häränlihafondia (esim. Touch of Taste)
  • maun mukaan (5-10 tippaa) Tabascoa, Srirachaa tai punaista chiliä
  • 2 rkl korppujauhoja tai 1/2 dl leivänmuruja
  • parmesaania
Valmistus:
  • Pese tomaatit ja leikkaa tomaateista ”hattu” pois mahdollisimman ylhäältä
  • Koverra sisus pienellä lusikalla talteen
  • Käännä tomaattikupit väärin päin talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen neste valuu pois
  • Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulit hienoksi
  • Paista liha kypsäksi pannulla öljyssä/voissa
  • Lisää lihan joukkoon sipulit ja anna kuullottua kunnolla
  • Poista tomaatin sisuksista kovat kannat esim. saksien avulla –leikkaa lihat talteen
  • Kaada tomaatin sisukset jauhelihan joukkoon
  • Mausta oreganolla, timjamilla, suolalla, pippurilla, fondilla ja Tabascolla/chilillä
  • Anna ylimääräisen nesteen kiehua pois kastikkeesta ja tarkista maku
  • Lisää lopuksi korppujauhot/leivänmurut
  • Täytä tomaatit seoksella
  • Pilko parmesaanista lastuja veitsellä
  • Ripottele tomaattien pinnalle parmesaania (n. 3-5 vuollettua palaa per tomaatti)
  • Nosta tomaatin hatut päälle
  • Paista tomaatteja uunivuoassa uunin keskitasolla 175 asteessa n. 20 min
Muuta:

Leivänmurut voit valmistaa esimerkiksi paahtamalla paahtoleivän paahtimessa rapeaksi ja murentamalla leivän kastikkeen joukkoon. Myös maustamattomat krutongit voisivat käydä täytteeksi.

Juustoista aion ensi kerralla kokeilla päälliseksi sinihomejuustoa. Mozzarellakin toimisi varmasti hyvin.

Resepti on mukaelma Kotivinkin ja Kotikokin resepteistä.

Hunajainen vihersmoothie

Hunajainen vihersmoothie

Ainekset:
  • 1 ruukku tammenlehtisalaattia tai lehtikaalia
  • 1 iso vihreä omena
  • 1/2 ruukkua tuoretta minttua tai sitruunamelissaa
  • 1 banaani
  • n. 1/3 kurkkua (100 g) kurkkua
  • 1/2 limen mehu
  • n. 4 dl mehua (esim. Valion kolmen hedelmän mehu)
  • maun mukaan (n. 1 rkl) hunajaa (esim. Hunajainen SAM)
Valmistus:
  • Pese, valuta ja revi salaatti
  • Kuori omena, poista kota ja pilko kuutioiksi
  • Kuori ja pilko banaani
  • Pese ja pilko kurkku
  • Lisää salaatti, omenat, banaani ja kurkku blenderiin
  • Purista joukkoon limen mehu ja lisää vesi
  • Soseuta tasaiseksi
  • Makeuta hunajalla

Muuta:

Reseptin pohja ja suhteet ovat K-ruoka.fi-sivustolta.

Hunaja on saatu kokkailuihin ilman velvoitteita.

Alkupalasiili

Yllätä vieraat ensi kerran tällä hauskalla alkupalasiilillä, josta riittää iloa paitsi silmälle myös makunystyröille!

Ainekset ja välineet:
  • 1 hunajameloni
  • 1 pkt ilmakuivattua kinkkua
  • 1 ruukku tuoretta basilikaa
  • 1 rs kirsikkatomaatteja
  • pieniä cocktail-tikkuja
Valmistus:
  • Puolita hunajameloni ja kaiverra kannikoista sisältä melonit ulos
  • Pilko melonit kuutioiksi
  • Asettele cocktail-tikkuihin ensin hunajamelonikuutio, kinkkusuikale, basilikan lehti ja lopuksi kirsikkatomaatti
  • Tökkää tikut hunajamelonin kantaan tiheästi, joka on aseteltu kupera puoli ylöspäin
Muuta:

Kiitokset Hannalle herkusta ja vinkistä!

Petteri Punakuono -mokkapalat

Ainekset:
POHJA
  • 150 g voita tai leivontamargariinia (sulatettuna)
  • 2 1/2 dl sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 1 dl maitoa (vähälaktoosinen)
  • 3 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 dl kaakaojauhetta (sokeriton)
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
KUORRUTE
  • 5 dl tomusokeria
  • 1/2 dl kaakaojauhetta (sokeriton)
  • 50 g voita tai leivontamargariinia (sulatettuna)
  • 1/2 dl espressoa tai vahvaa kahvia
  • valmiita mini pretzeleitä sarviksi
  • m&m’s suklaarakeita silmiksi ja neniksi
Valmistus:
  • Sekoita keskenään sulatettu voi ja sokeri.
  • Lisää kananmunat ja sekoita voimakkaasti tasaiseksi (esim. puuhaarukalla tm.)
  • Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi.
  • Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunivuokaan (n.40cmx30cm) ja paista 200- asteessa korkeintaan 15 minuuttia.
  • Kuorrutteen voi valmistaa kun pohja on otettu uunista.
  • Sekoita kaikki kuorrutteen ainekset keskenään ja levitä lämpimän pohjan päälle.
  • Koristeet voi laittaa niin, että kuorrute ei ole vielä jähmettynyt jolloin ei tarvitse erillistä kiinnitysainetta. Jos haluat tehdä näin niin anna kuorrutteen hetki olla pohjan päällä ja leikkaa sitten palat. Asettele koristeet.
  • Siistimmät palat saat kuitenkin jos odotat, että kuorrute jähmettyy kunnolla ja leikkaat sitten. Koristeet voi kiinnittää sokerikuorrutteella (tomusokeria ja vettä) tai elintarvikeliimalla.
Muuta:

Ohje on sama kuin Fifa World Cup -mokkapalat.

Reseptissä voi toki käyttää gluteenittomien jauhojen sijaan myös vehnäjauhoja saman määrän.

Porojen kuva bongattu Kaneli ja Sokeri -lehden numerosta 7.